Sempan päiväkirjaa

26.1. Finlandian arvoisia aloituksia

Post-tanssipokalyptisessa maailmassa on vaikea pitää semppaa pystyssä. Vanhojentanssiepidemia vie osan väestämme, mutta parin viikon päästä tanssit on tanssittu. Arki palaa.

Samua ei lasketa, koska hän on pelottava ja aika friikki. Samusta puheen ollen, hän käskee lukemaan kirjoja. Onko tämä hyvä neuvo vai ei? Ken tietää. Samu on arvaamaton. Hän myös päätti tunkeä käsiimme kopioita jostakin Helsinkien Sanomien jutusta Finlandia-palkinnosta, tarkemmin ehdokkaiden kirjojen aluista.

Ensimmäinen Antti on hassu nimi, ja hän on ihmissusi joka raateli työpöytänsä. Toisaalta hän saattaa olla pitämässä lukua jostain. Ken (Barbien poikaystävä Ken, siis) tietää. Toisessa asiat jumalista seksiin ovat täydellisiä Samu alkaa selittämään jotain Shakespeare-bileistä. Rakkaus ja kuolema tuntuvat olevan ihmisten mielissä. Kolmannessa oli onnettomuus, diplomaatteja ja ruokasali. Ei junamysteeriä, joten se on aivan turha. Hovikuvioita (kuulin aluksi, että hobittikuvioita) ja hommat on liikkeellä. Neljännessä on Pariisi ja tyyppi nimeltä Constance joka unohti vihon, joten kertoja päätti ottaa sen käyttöön. Mikä on kluutti? Ken (se tyyppi Street Fighterista) tietää. Mozart on ehkä menossa mukana? Mistä puhutaan, miten puhutaan, siinä vasta kysymys. Ollaan kriittisiä Constancea kohtaan ja hän on huithapeli ja kotitaloudet ovat sur-

Pointti on, että käytimme noin puolet ajasta siihen, että puhuimme Finlandia-palkintojen ehdokaskirjojen aloituksista. Ei jaksa kirjoittaa tästä enempää, koska se ei oikeastaan ole mielenkiintoista. Kirjoitan siitä enivei! ”Pakkanen ei ole kivan tuntusta”? No shit, Sherlock (Samulock?[Muistio itselle: Tee novelli nimeltä Samulock]) Lidl-kermavaahto on täysin sama juttu kuin ylimääräiset ja turhat sanat. Viimeisen kohdalla kukaan ei tajunnut. Koska sitä ei ymmärretä, ymmärtämättömyys johtaa pelkoon, pelko johtaa vihaan, joten se on tekotaiteellista paskaa. Äänestyksen jälkeen Pariisi-Constance-vihkohässäkkä. Antti on NIIN kirjallisuutta, ainakin levyTAI SIISkirjaraadin mukaan. Seksi-virke on var(a)sinkin... Jotain. En muista vikaa sanaa. Onnettomuus on klassinen ja hyvin kirjoitettu. Ei naisellista riveltelyä onnetomuudessa ole, ei keinotekoisia rakenteita. Pakkasen kiva tunne ei ole voimakas ja lähdetään liikkeelle matkaan. Constancehässäkkä on hyvä, koska se kertoo paljon. (Se on mies.) Kuulemma vähän tyttömäinen, mitä ikinä sekin tarkoittaa. Viimeisen kohdalla jokin alkaa, kysymys on vain, että mikä. Idols-kommentteja! Sitten puhuttiin vielä jostain, mutta keskittymiskykyni herpaantui totaalisesti siinä vaiheessa. Jotakin kritiikistä ja musiikkiarvosteluista tai jotain? Hevarit löi arvostelijoita turpaan. Puhuttiin arvostelijoista vielä pidemmän aikaa senn jälkeen.

OUTSTANDING SHORT STORIES! Se on novellikoelma(valikoima?), jonka toin. Samun mukaan ”jenkit” (eli siis englantia puhuvat opiskelijat yleensä) harrastelevat novelleja aika paljon. Sitten hän sanoi jotain muuta jota en ihan kuullut/johon en kiinnittänyt huomiota. Oli varmaan tärkeää. Henkilömiinat on kielletty! Wells oli kuulemma ensimmäinen ajatuskokeilija jolta tuli scifiä jne. Whatever. Sitten puhuttiin rusettipäisen naisen nelosesta. Hrrm.

Nina Hakalahden Uimataito oli Tiinan. Maailman hössöin Kristiinalla on lähiössä elävä kontrollifriikki, josta Tiina ei pitänyt. Kirjan juttu on, että Kristiina haluaa kontrollin elämäänsä, alkaa ”kellua” veden pinnassa, joka ei tietenkään pääty hyvin. Toinen päähenkilö on Ahmet, pizzapaikan omistava uimataitoinen manninen. Täynnä hahmoja joita lukijamme inhosi. Horoskooppivauvoja ja outoja juttuja. Kuulostaa pelottavalta kirjalta. Lopussa vauva jäi teholle ja sitten that's it. Kristiinalla on ihana poika joka haluaa olla tyttö. Hakalahdelta tuli kirja nimeltä ”Ylämummoon, Tuukka-Omar!” HRRM.

Jonna Nadinin ”Yksinkertaista Elämää, Rachel Riley”. Neljäs osa Rachel Riley -sarjaa. Piti mennä heti ostamaan kun näkyi. Pienessä keski-englantilaisessa kylässä Rachel haluaisi olla erikoinen ja traaginen, muttei ole. Hänen perheensä on täynnä sekopäitä. Tulee deja vu -fiilis minulle. - tuntuu diggaavan aika paljon. Kuljetaan aivan arkipäivässä, ollaan moderneja, ei slangata. Upeita sivuhenkilöitä ja asioita jotka muissa kirjoissa olisivat hyi-hyi. Kirja saa jopa itsemurhan olemaan hauskaa! Ei ole kamalia ihmisiä kuulemma. Kirja kertoo yksinkertaisesta elosta ilman miehiä.

Aika lopussa! Seldalta tuli Marja-Liisa Vartion ”Hänen olivat linnut.” Kuulemma ärsyttävä kirja, jossa leski (Rustiina? Ruskiina? Rouskiiner?), jonka mies rakasti lintuja. Nyt hänen elämässään on vain lintuja. Ei paljoa sanottavaa. Naistenkuvausta? Tyylillisesti omaa tasoaan? Jotain tuollaista Samu selittää. Tree of Life? Outoja juttuja? Hahmoja? Dialogeja? Kuvituksia? Mistä me enää edes puhutaan. Ken (Ken Ishikawa???) tietää. Zombilintuja!

Tämä on ollut Eemeli! Good night, Ameri- Internet.

19.1. Sinkkuelämää muslimimaassa

Näytöllä hius, paha ennekkö? Toivottavasti ei. Vanhojen tanssien harjoitukset eivät tällä viikolla häiritse semppaa, joten toivotaan, että tanssivia semppalaisia tulee mahdollisimman monta. Onneksi vanhojen tanssit ovat muutaman viikon kuluttua tanssittua, ja palaamme arkeen.

Tiinalla on ensimmäinen puheenvuoro, hän kertoo kirjasta nimeltä Parvekejumalat Anja Snellmannilta. Kirja kertoo kahdesta naisesta, Toinen valinnut uskontonsa ja toinen pakotettu kulttuuriin. Kirja aiheina pyörii kulttuuriristiriidat ja kahlitut haaveet.

Tyttöjen välillä on iso kontrasti – Alla tyttö, joka valitsi uskontonsa kasvoi boheemissa kirjailijaperheessä, kokeillut rajoja ja ollut vapaa. Kun taaas Anis, joka on vakaan fundamentalistin lapsi. Anis tapaa Allan äidin kohdaten toisenlaisen – vapaamielisen vanhemman, jonka seurauksena Anis näkee ''mitä elämä voisi ehkä olla''.

Tiina jatkaa seuraavaan kirjaan: Tove Janssonin Muumipapan urotyöt. Tiina kertoo, että Pappa on ihana, arroganssin täytteinen hahmo ilman itsekritiikkia, oli kuulemma inspiroinut häntä kovin.

Urotöistä pistoihin, kolmantena kirjana Tiina esittelee Marjane Satrapin sarjakuvakirjan nimeltä Pistoja. Kirjaa voisi kuvailla lähi-idän version sinkkuelämästä. Tragikoominen kuvaus silvotuista naisista.

Pistoista rokkimaailmaan. Neljäntenä kirjana Tiina esitteli Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän. Kirja tuli toista kertaa peräkkäin, ilmeisesti kirjasta on tykätty kovin. Kadonnut rockmuusikko ja vaihtelevat perskeptiivit tapahtumista teki kirjasta mielenkiintoisen.

Puhevuoro siirtyi Tiinalta Idalle. Iida esitteli kirjaa nimeltä Järki ja Tunteet englantilaisesta kirjailijalta nimeltä Jane Austin. Kirja kertoo Dashwoodin sisaruksista Elinorasta ja Mariannesta ja heidän rakkauselämistään. Yleisesti kirja on kuvaus 1800-luvun englannissa eläneestä tiivistä perheestä ja sen lähiympäristöstä.

Sempasta raportoi Joel

12.1.2012 Vuoden ensimmäinen semppa

Kevään ensimmäisen sempan ensimmäinen keskustelu alkoi presidentin vaaleilla. Samun vinkki vaalikoneeseen: Jos omat mielipiteesi eivät täsmää suosikki ehdokakkaasi kanssa vaihda mielipiteitäsi! Samu rikkoi perinteensä ja toi kirjan. Mutta sitä ennen ykkösille annettiin vastuu Sarastus-lehden tulevaisuudesta.

Samu aloitti kirjaesittelyn. Kirjailijana Wolter Mosley Sacrlet nimisellä kirjalla. Kirja kertoo Scarletista, joka löydetään tapettuna. Mustat ihmiset epäilevät valkoista tappajaa ja poliisit pelkäävät mustien kapina alkavan. Tässä kohtaa apua pyydetään Easy Rollinsilta.

Seuraava esittelijä Milla kertoi Johanna Sinisalon kirjasta Ennen päivänlaskua ei voi. Kirja kertoo homoseksuaali pojasta joka löytää peikon ja alkaa kiintymään peikkoon päivä päivältä enemmän ja enemmän. Kirjassa on yhdistetty hienosti normaali ja fantasia elämän. Kirja palkittiin Finlandia-palkinnolla vuonna 2000.

Samu kertoi ja hieman ylisti kirjailijaa nimeltä Jukka Pakkanen. Tiina piti Jukan Outi Pakkasen

Ida kertoi Juha Itkosen kirjasta nimeltä Anna minun rakastaa enemmän. Kirja kertoo suomalaisesta tunnetusta rock tähdestä Suvi Vaahterasta, joka katoaa Afrikan matkallaan. Suvin elämää aletaan pohtia Suvin äidin ja Suvin entisen poikaystävän Antin(päähenkilö, joka sai lempinimekseen nimen Herkkis) kanssa. Kirja tuotti pettymyksen, sillä yksinkertaisen asian kertomiseen menee sivuja. Idea oli hauska mutta toteutus oli huono. Idan toisena kirjana oli Häpeäpaalu kirjailijana J.M.Coetzee. Kirjaa kertoo afriakkalaisesta opettajasta joka ihastuu oppilaaseen ja siitä syntyy suuri sotku, jonka seuaruksena päähenkilö joutuu eroamaan virastaan. Tämän jälkeen opetataja ja hänen tyttärensä matkaavat maaseudulle pieneen kylään. Oettaajan tytär araaiskaataaan ja hän tulee raskaaksi, mutta aikoo kasvattaa lapsen. Opettajan ja tyttären onni riippuu kyläläisistä, koska kyläläiset ovat tummaihoisia ja he eivät. Kirjan lukemiseen meni enemmän aikaa. Kirja oli ihan hyvä.

Tiina kertoi Anna-Leena Härkösen kirjasta nimeltä Onnen tunti. Kirja kertoo Tuulasta, jolla on hyvä aviomies ja hyvä elämä. Yhtäkkiä Tuula saa idean hakea siajaislasta. Kirjassa ei sinänsä ole toista tarinaa, mutta kirjan aikana Tuula etsii myös itseään. Kirjan nimi Onnen tunti ei sinänsä liity kirjan tarinaan. Kirja ei ole Anna-Leena Härkösen paras kirja. Ajauduimme keskusteluun siitä, kuinka on koko elämänsä aikana.

8.12.2011 Vieraita ulkoavaruudesta eiku Jyväskylästä

Tämänpäiväinen semppa alkoi iloisissa merkeissä. Ystäväni Satu, joka valmistui koulustamme jo viime keväänä teki comebackin semppaan. Äänekkään jälleennäkemisen jälkeen Samu ryhtyy järjestämään pikkujoulutarjoiluja. Kuka ottaa mehua ja kuka teetä. Samu markkinoi kaurakeksejä pipareina ja syyllistyy virheelliseen mainontaan. Ensimmäinen varsinainen puheenaihe on Sadun nykyinen elämä ja seikkailut Jyväskylän metropolissa. Saamme katsauksen teatterimaailmaan, joka vie paljon aikaa ja energiaa niin näyttelijöiltä kuin tekniseltä henkilökunnaltakin. Seuraava projekti, Meganin tarina saa ensi-iltansa helmikuussa. Nyt siis kaikki Jyväskylään teatterielämyksiä hankkimaan! Pohdimme vielä raksamiesten ja näyttelijöiden, amerikkalaisten ja englantilaisten näyttelijöiden, suomalaisten ja muun maailman näyttelijöiden eroja ja suomalaisen kirjallisuusmaailman metkuja ennen kuin siirrymme kirjoihin.

Eve kertoo äidinkielen kurssia varten lukemastaan Murakami Harukin kirjasta Kafka rannalla, jota hän kuvailee hyvin abstraktiksi. Kirjan tapahtumat pohjautuvat mahdollisesti Oidipus-myyttiin. Mahdollisesti siksi että tapahtuvat kulkevat hyvin pitkälti lukijan mielikuvituksen varassa. Lukijan tulkittavaksi jää tapahtuuko jokin asia vai ei. Kirja kertoo 15-vuotiaasta pojasta, jonka isä ennustaa tämän synkän tulevaisuuden ja Kafka siirtyy muualle kun ei kestä tätä. Oidipus-poikaahan tämä sama päätös ei pelastanut. Ennustuksen toteutuminen jää kuitenkin lukijan tulkittavaksi. Mutta kysymyksistä suurin: Sopiiko Kafka t-paitaan? Siis suuri kirjailija Franz Kafka. Entä Harri Nykäsen kirjojen sankari Ariel Kafka? Nomen est omen. Nimi on enne.

Tämän jälkeen Tiina kertoo Maria Jotunin kirjasta Rakkautta. Teos ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin viime keväänä luettu Suhteita. Yksi novelli oli kuitenkin mieleinen: salasuhteen tunnustaminen aviomiehelle. Kirjan sävy ei ole mitenkään pirteä. Tyhjyys ja paikalleen nuutuminen on kuitenkin paljon pahempaa kuin kielletty rakastuminen.

Seuraavana vieraileva tähtemme Satu esittelee Jennifer Lynchin kirjoittaman Laura Palmerin salaisen päiväkirjan. Twin Peaks-sarjasta tutun murhatun tytön todellisten kuvioiden paljastuminen on järkytys kotikylän asukkaille. Päälle päin kaikki vaikutti niin täydelliseltä, mutta kulissien taakse käytkeytyy huumeidenkäyttöä ja Bob-niminen (mielikuvitus?)piinaaja. Samu herkistyy muistelemaan sarjan vaikutusta elämäänsä ja yleistä huvittuneisuutta aiheuttavat FBI-agentin maneerit ja murhaajien nimiä kuiskaileva kääpiö.

Tämän jälkeen allekirjoittanut kertoo Gordon Ramsayn omaelämäkerrasta Humble pie. Tämän self-made manin kertomus sekundakeittiöistä kovan työn kautta menestykseen vahvistaa omia ennakkokäsityksiäni Ramsaysta. Hieno mies. Sopii hyvin idoliksi abitytölle, joka ei kokkausta edes harrasta.

Hyvää joulua toivottavat Sempan väki ja kirjuri-Ida!

1.12.2011 Kone temppuilee, a-kirjainta tarjolla

Taas on aika torstain, torstai on toivoa täynnä ja torstaina on sempan aika. On joulukuun ensimmäinen, mutta taivaalta ei vielä saada valkeita vaahtokarkkeja vaan pulleat, ja kylmät sadepisarat raiskaavat kasvoaja (ja hiuksia!). (lähde: Mira Muhonen). Ja Samu haluaa kesävauvan. Niin se sanoi. Syvällistä. Sitten puhutaaan Finlandia-voittajista ja rumbasta ja muusta mielenkiintoisesta sekä tämän tietokoneen aaaaaaaaaa-kirjaimesta, joka aaaon vähän liian innokas tulemaan joka väliin vaikkei sitä painakaan. Nyt on sitten paljon aaaaaaa-ta tässä kirjotuksessa. Samu on yrittänyt korjata asiaa ei ihan kenen tahansa, vaan Joni Anttosen kanssaa, mutteivat saaaneet aata korjattua.

Aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.

Apuaa. Nyt emme kyllä kuunnelleet yhtään. Mutta Samu on onneksi jo lukenut kolme sanaaa. Jostakin lappusesta, jossa puhutaan Finlandia-voittajas(me laitamme sen silleen tsiktsik)ta. Outoa hölinää, ja Selda ja Tiina kikattelevat. Jossakin vaiheessa olisi kai kiva päästä perille siitä, mistä täällä taas puhutaan. Vuoden paras kirja ja tyttö junassa Siperiaan. Ruumiinavaus Neuvostoliitosta. Räkää sormissa!

Sitten luetaan ”akateemista” tekstiä, jossa teatterinjohtaja jauhaa kaikkea mielenkiintoista. Jotain puhetta baskerista, kalastuksesta, vankilasta, kirjasta ja salanimistä... vaikea pysyä kärryillä kun yrittää kirjoittaa tätä samalla. Ilmeisesti Samunkin on vaikea pysyä kärryillä, kun kertoo meille tarinan, joka on kuultu ennenkin. Vanha ja höperö mies kaikesta päätellen.

Vihdoin päästään aloittamaan se tavallinen kirjakierros. Ei. Ei. Ei. Onneksi Idalla on kirjapino. Ja Seldalla Nalle Puh, mitä se ei oikeasti ole lukenut. Niin se sanoi. Luki jonkun toisen kirjan ja toi tuon. Koska Nalle Puh on tyhmä. ”Puh kuule, sinä olet älytön karhu. Minä tiedän sen.” Onneksi kaikki rakastavat naiiveja karhuja. . Eikä tässä vielä kaikki, vaan Nalle Puh käy hyvin liikejohtajasta sekä filosofista. Tilaa sinäkin oma suloinen, naiivi pörröinen otus nurkkiisi pyörimään, pohtimaan ja yritystäsi johtamaan! Puoleen hintaan! Kaksi yhden hinnalla! Ihan sama, kunhan ostatte ja pääsemme noista Puheista eroon! Ja Elsa eksyi aiheesta. Jatkakaamme.

Ida ei puhu nyt kirjallisuusdiplomista. Puhuupaas. Kiertoilmauksin, mutta siitä ei kerrota kellekään. Kirjan nimi on Persepolis, kirjailijan nimi meni ohitse. Juonikin. Taustalla keskusteltiin lisää Persepoliksesta tai mahdollisesti jostakin muusta kirjasta, mutta minä en oikein kuunnellut. Miran mukaan tämä on hyvin skitsofreninen teksti. Ehkäpä sairastan skitsofreniaa (mutta mun maha murisi sitäpaitsi). BELGIALAINEN VILAHTAA!!

Rotat muuten sanoo kviik. Asiasta toiseen. Hyvä keskustelun avaus joka tilanteessa, noi rottien päästämät äänet. MITEN SE SINNE MENI?? Mikä? Minne? Hidas formaatti ei liity tähän mitenkään. Niin kuin niillä miehilläkään ei ollut mitään tekemistä suihkujen kanssa. (Lähde: UE6-kurssi Joel Jokinen). Muut taitavat puhua sarjakuvista.

Nyt kirja vaihtui Maria Jotunin Rakkautta-teokseksi. Siis kirjailija on Maria Jotuni ja kirjan nimi Rakkautta, emme puhu Maria Jotunin rakkauselämästä. Samu puhuu siitä, miten ihmissuhteet ja rakkaus ovat peliä, jossa naisetkin ovat mukana eivätkä pelkkiä (aaaaa)uhreja. Meni vähän ohi, mutta ilmeisesti tämä kirja käsittelee sitä. Niin ymmärsin. Mutta toisaalta minä ymmärrän monet asiat väärin. Luulin pitkään, että Tove Jansson oli mies. Mutta onneksi samoin luuli pikkusiskoni, en siis ole ainoa. Ja Mirakin nyt tunnusti luulleensa samoin.

Nyt alkaa kiivas keskustelu siitä, miksi kirjakaupoissa myydään kaikkea muuta kuin kirjoja. Kirjakaupoissa on kaikkea kahviloista ja kävelysauvoista leffalippuihin ja karkkeihin. TÖRKEÄÄ! Tiina on ainakin ihan järkkyttynyt ja ärsyyntynyt. Mutta miten tämä liittyy kirjaan? Siis Maria Jotunin Rakkauteen? No, kaikkihan me rakastamme kirjakauppoja! Paitsi siis jos niissä myydään kirjojen lisäksi kahvia ja cd:tä.

Ida esittelee vielä viimeisen kirjansa, Aino Kallaksen Sudenmorsiamen. Hän on itse pitänyt siitä kovasti huolimatta siitä, että se on vanhanaikaisesti kirjoitettu. Sitten ratkomme hetken Miran kanssa ristikkoa, joten melkein kaikki muu jää hämäräksi, mutta se kertoo naisesta, joka muuttuu öisin ihmissudeksi lampaita syömään. Hieno mies on kuulemma sudenmorsiamen mies. Hänpä hakkaa puita! Mutta ei onneksi vaimoaan. Kai. Luulisin. Puheen aihe vaihtuu jostain syystä Twilight-saagaan ja seksiin. Jota ei harrasteta siinä saagassa ennen avioliittoa. Eikä aborttia tehdä.

Nyt tuli luova blokki. En keksi yhtikäs mitään kirjotettavaa tähän juttuun eikä ole mitään inspiraaatiota kerta kaikkiaan! Eli ehkä tämä oli tältä kertaa tässä.

Syvällinen juttu: Elsa (os. (omaa sukuaa. osittain) Mira)

24.11.2011 Punaista viivaa ja muunkin värisiä

Tänään aloitimme sempan keskustelemalla kirjallisuusdiplomeista. Samu antoi jälleen tarkat ohjeet kirjallisuusdiplomin tekemiseen. Saimme semppaan myös vierailevan tähden Aurooran, joka kertoi lukeneensa viimeksi eilen illalla sadun lapsilleen. Keskustelun aihe karkasi hieman kun Samu muisti erään Jari Tervon kirjan ja kertoi kirjan juonesta.

Ida oli lukenut seitsemän kirjaa kirjallisuusdiplomia varten. Yksi kirjoista oli Tove Janssonin klassikon vaarallinen juhannus. Keskustelu siirtyi samantien japanilaisiin muumeihin ja piirrettyihin. Toinen Idan kirjoita oli pikku prinssi.Niina kertoi lukeneensa kaksi kirjaa punainen mekko ja myrsky, molemmt kirjoista käsittelivät suuria asioita nuoren naisen elämässä.Niinan jälkeen puheenvuoro annettiin uudestaan Idalle.

Ida kertoi kahdesta runokirjasta toinen Heli Laaksosen peippo vei ja toinen Arno Kotron sanovat sitä rakkaudeksi, Ida luki molemmista runonäytteet. Idan viides kirja oli Ilmari Kiannon punainen viiva, joka kertoi äänetämisestä ja sen historiasta.Seuraavaksi Ida kertoi suomalaisen kirjailijan Pirjo Hassisen kirjasta joulun vaimo. Kirja kertoo kuinka nuoren tytön äiti yhtäkkiä katoaa. Kirja käsittelee sitä kuinka kaikki muut uskovat tytön äidin kuolleen, silti tyttö itse uskoo äidin olevan yhä elossa. Sempan viimeinen kirja, jonka Ida oli lukenut oli Gustaf Laurean rouva Bovary. Kirja kertoo tavallisesta naisesta rouva Bovarystä,joka muuttaa peltojen keskelle kunnes tajuaa haluavansa elää enemmän kaupungin sykkeessä. Ida kertoi myös kirjan olleen tylsä ja raskas lukea.

17.11.2011 Semppa

En mä haluu kirjottaa.

Sun on pakko.

Kirjota ite.

Samu sano sulle että kirjota.

Viime viikolla Samu oli Portugalissa eikä siks ollu semppaa, joten tyhmää.

Mun tekee mieli teetä.

Saat kohta. Vaikket sä sitä kuitenkaa juo.

Mä vaan sotken sen. Tai se muuttuu ku taikaiskusta kylmäks.

Ihmeellistä.

Todellaki.

Hemmetti. Sen sano Eemeli.

Samu puhuu jostain, eikä Päivi kerro mistä.

Samu puhuu kirjallisuusdiplomista jonka saa suoritettua kun lukee listalta 20 kirjaa ja esittelee ne sempassa. Tai tekee niistä jotain muuta pientä. Ei mitään esseitä.

Saaks tosta jotain?

Kurssin joo.

Jes. Taas pahaa teetä.

Nyt Eemeli puhuu jostain kirjasta, mutta oikeastaan kaikki siitä on mennyt ohi. Siinä on nykyaika ja mennyt aika sillai sekasin. Nimi Kaarle on mainittu. Monesti. Lienee tärkeää.

Käväistiin harmaalla alueella. Lappi vallataan. Jollain on leka.

Sonja on lukemassa Peter Pohlin ja Kinna Giethin palkittua kirjaa Jag saknar dig, jag saknar dig! (Päivin vapaa suomennos ”kaipaan sinua”), josta on nähnyt elokuvan. Sonja oli pitänyt elokuvasta ja siksi haluaa lukea kirjankin. Elokuva on sen verran uusi, ettei sitä näytetä vielä Suomessa, vaan Sonja on nähnyt sen Ruotsissa.

Jossain vaiheessa puheeksi tulee suomen kieli. Kirosanat ovat suomen kielen suola, sokeri ja lisäaineet. SAMU SANO PERKRLRUTI! (Mian vapaa sensuuri.)

Ja taas sempassa on esittelyssä Riikka Pulkkisen Totta. Tällä kertaa sen on lukenut Selda. Hän luki sen, koska niin moni muukin semppalainen on sen lukenut. Hän ei ole varma mitä mieltä kirjasta olisi. Siinä oli sekä hyvää että huonoa.

Toinen Seldan lukema kirja on Margaret Cravenin Tämä hyvä maa, jonka Selda mieltää välttäväksi, kuten Pulkkisenkin kirjan. Tämä hyvä maa kertoo uudisperheestä, ja se on toinen osa toiselle Cravenin teokselle. Pulkkisen ja Cravenin kirjoissa on paljon samaa, eikä kumpikaan ollut pahemmin lukijan mieleen.

Sitten jotain Samun monologia sodasta ja saksalaisista.

Tiinalla on mukanaan Roald Dahlin Iso kiltti jätti, josta piti jo pikkutyttönä. Kirja sijoittuu Suomeen ja siinä on lapsekkaita sanoja vaikeiden ja pitkien sanojen sijasta. Esim. presidentti on resipentti. Tarina on perus satu; kaksi eri todellisuutta ja orpolapsi. Jättiläiset sieppaavat unia ja suomalaiset syövät jättiläisiä.

27.10.2011 Vierailu kirjamessuille

Lokakuun loppuun on perinteisesti kuulunut kirjamessujen tarjontaan tutustuminen. Neljän päivän aikana kirjamessuilla vieraili yli 80 000 kävijää, mutta onneksi torstaina oli suhteellisen väljää ja rauhallista. Messuosastot pursusivat uutuuskirjoista, ja erilaisissa haastattelupisteissä kirjailijat antoivat haastatteluja ja kävivät toisten kirjailijoiden kanssa keskusteluja.

Jari Tervo antaa haastattelua.

20.10.2011 Kirjallisuutta ruotsiksi

Viime viikon syysloman jälkeen semppa palasi taas arkeen. Sempan alku kuten yleensäkin kului epämääräisien keskusteluiden puitteissa. Oli puhetta kirjallisuusdiplomista ja ensi viikon tulevasta kirjamessuvierailusta. Sitten puhuttiin paranormaaleista tapahtumista, kuten Idan naapurissa asuva haamupianisti.

Klo 15.10 päästiin kirjoihin, mutta keskuselu karkasikin Sarastuksen deadlinistä. Sitten juttelut kirjoista alkoivat. Elsa oli Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, josta on kerrottu viime kerralla. Tarinassa on kolme päähenkilöä ja kirjaa kerrotaan yhden päähenkiön näkökulmasta. He asuvat sisäoppilaitoksessa ja heitä kasvatetaan jotain tarkoitusta varten – jota Elsa ei halunnut kertoa. Elsan kirjan tiimolta ajauduttiin filosofiseen keskusteluun onko klooneillakin ihmisarvot? Ja jos sinut teletransportioidaan toisella planeetalle, niin kumpi on oikea sinä, sinä vai se toiselle planeetalle siirtynyt sinä?

Filosofiset ja yleismaailmalliset keskustelut jäivät junnaamaan paikalleen, eikä uudesta kirjasta ollut tietoakaan. Ida sai kirjapuheenvuoron ja alkoi kertoa Katarina von Bredowin Som om ingentingin. Päähenkilö Erin osallistuu paikalliselle kirjoituskurssille ja tapaa siellä Erinin parhaankaverin isä. Erin ja isä löytävät yhteyden ja tyttö rakastuu kaverinsa isään ja siitä asiat vähän hankalammaksi. Ida luki kirjan alkuperäiskielellä ruotsiksi, yo-kirjoituksia varten ja huomasi että se ymmärsi paremmin kuin oletti, mutta vaikeaa se oli.

Tiina sai vuoron ja neidin 3 kirjan pino oli aika kunnioittava. Kaksi kirjoista oli kuulemma hyviä ja yksi keskinkertainen. Ensimmäinen kirja oli Miika Nousiaisen Maaninkavaara. Kirjan idea on, että lahjakkaan urheilija veljen kadottua pojan sisko Heidi alkaa urheilla saadakseen valmentaja-isänsä pois masennuksesta. Isä on todellinen urheiluhullu ja elämä pyörii oikeastaan pelkästään urheilun parissa. Tiina oli myös innoissaan Samun kertoessa, että Nousiaiselta ilmestyi uusi kirja Metsäjätti, josta ei oltu kuulta ennen.

Sonja oli lukenut kirjan Kuun sulka, jonka on kirjoittanu Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen. Kirjan päähenkilöt on ovat Myrsky ja Aalto. Myrsky on töissä eläinmuseossa museossa, jonne avataan uusi näyttely. Tytöt löytävät näyttelystä kuvan Myrskyn isäsästä, joka on kuollu 10 vuotta aikaisemmin. Aalto ilmeisesti tietää asiasta jotan, mutta ei suostu kertomaan asiasta ja tästä syntyy tyttöjen välille riitaa. Mietityttämään jäi miten kahden kirjoittajan romaani oikein on kirjoitoitusvaiheessa oikein toimii.

Tiina pääsi sitten uudelleen ääneen ja keroit Taina Latvalan Arvostelukappaleesta. Kirjan nimetön päähenkilö, kertoo elämänsä miehistä ja elämästään. Hänen isänsä on kuollut nuorena ja se on aiheuttanut jonkinlaisia ongelmia. Lopussa selviää, että nainen onkin terapiassa ja selittää tarinaansa psykiatrille.

6.10.2011 Kreikan jumalat nykyajassa

Semppa alkaa keskustelulla kirjallisuuden Nobelin-palkinnosta, joka jaettiin tänään. Sen sai ruotsalainen runoilija Tomas Transform-...Tranströmer. Ilmeisesti kyseisen herran palkitseminen kyseenalaistaa Ruotsin akatemian uskottavuuden. Valittiinko transformeri, koska hän on ruotsalainen? Keskustelu laajenee käsittelemään aiempien vuosien kirjallisuuspalkintoja ja Nobel-palkintoja yleensäkin. Rauhanpalkintoja, lääketieteen palkintoja, fysiikan palkintoja. Samu kertoo jokavuotisen anekdoottinsa kirjallisuusnobelin tiedotustilaisuutta 20 vuoden ajan terrorisoineesta toimittajasta ja siirrymme palkinnoista semppalaisten lukemiin kirjoihin.

Kia aloittaa Rick Riordanin teoksella Eksynyt sankari. Kirja käsittelee antiikin Kreikan mystistä jumalmaailmaa, joka on siirretty nykypäivään puolijumalaisen lapsen muodossa. Onko se muuten oikea sana jos toinen vanhempasi on jumala? Puolijumalainen? No, päähenkilö on Zeuksen poika, joka on päätynyt jonkinlaiselle kesäleirille. Juonen lisäksi keskustelu versoilee Kreikan jumaltarustoon, josta riittääkin puhuttavaa. Kia on kiinnostunut kreikkalaisista jumalista, joten hänelle esitetään aiheesta useita kysymyksiä. Jumalien monimutkaisia suhteita ja raakoja tapoja hämmästellään. Kaikki tekevät lapsia keskenään, lapset syödään ja sukulaissuhteet ovat monimutkaisia. Samu puhaltaa pelin poikki ennen kuin ehditään siirtyä jumalista kertoviin pleikkaripeleihin.

Seuraavaksi on vuorossa Mira, jonka lukeman kirjan on kirjoittanut joku japanilainen. Siitä on tullut vähän aikaa sitten leffakin, luulisin. ´Ole luonani aina.´ (Wikipedia pelasti, sen on kirjoittanut Kazuo Ishiguro.) Kirja kertoo eristyneestä sisäoppilaitoksesta ja siellä elävistä klooneista, joita kasvatetaan elintenluovuttajiksi. Se on niiden elämän ainoa tarkoitus. Klooneja ryhdytään etsimään luokastakin, kun Samun mielestä liian monella on flanellipaita päällä. Kirjassa kloonien aivopesu on jatkunut niiden koko elämien ajan. Miksi ne eivät taistele vastaan? Koska ne eivät tiedä muusta. Klooneja ja kohtalon olemassaoloa pohditaan. Olemmeko klooneja? Onko meillä meistä riippumaton kohtalo? Onko kantasolu jo ihminen? Suuria kysymyksiä, mutta sananen vielä kirjasta. Sen nimi tulee laulusta, jonka kertosäkeessä lauletaan että ole luonani aina. Keskustelun lopulla semppaan ollaan perustamassa elintenluovutusrulettia, jossa rahat jaetaan tasan osallistujien kesken. Ja homma toimii.

Jannella ei ole varsinaista kirjaa, mutta Kafkan novelleja on luettu. Ensimmäinen on nimeltään Kotiinpaluu, jossa päähenkilö kotiin palatessaan epäröi ovella pitäisikö mennä sisään vai ei. Loppupäätelmä on se että mitä kauemmin epäröit sitä vieraammaksi tulet. Tai mitä kauemmin epäröit niin sitä vaikeampaa jotakin on tehdä. Toinen novelli oli nimeltään Puolestapuhuja, jossa henkilö etsii jotakuta puolustamaan itseään. Puolustajaa ei löydy, koska sitä haetaan väärästä talosta, mutta omaa virhettä ei halua myöntää. Siinähän sitten haet. Kafka-poika on kirjoittanut muitakin novelleja, joista yksikään ei ole kovin helppolukuinen saati järkevä. Joku ratsastaa hiilihangolla ja joku herää koppakuoriaisena. Vastoin yleistä luuloa Kafka ei ollutkaan mikään kuivakka synkistelijä, vaan pubin hauskoin tarinankertoja. Tosin paras kaveri petti hänet julkaisemalla Kafkan tekstit postyymisti hänen tahtonsa vastaisesti.

Viimeisenä allekirjoittanut kertoo omasta järkyttävän huonosta lukukokemuksestaan. Uma Karman (tai Kulmakarvan) teos Kaiken se kestää. Perus nettihomonovellikamaa ála demi.fi, jossa skeittiernu ja urheilijapoika kokevat kielletyn rakkauden. Kirjassa kahteen päähenkilöön viitataan lähes yksinomaan etunimillä, sanaa ´hän´ ei käytetä juuri lainkaan. Uskomattoman puuduttavaa. Tähän turhautuneeseen puheenvuoroon päättyi tämänkertainen semppa. Kirjuri-Ida kiittää, eikä enää ikinä etsi netistä kirjavinkkejä.

Raportin kirjoitti Ida.

29.9.2011 Kuolleiden kunnioittaminen – hauskaako?

Nyt, kun koeviikon jälkeen semppa taas kokoontui, Samu kertoi kirjamessuista, jotka ovat neljän viikon kuluttua ja joihin menemme yhdessä sempan kanssa. Havaitsimme myös, että kertakäyttöiset muovilusikat taipuvat kauniisti uuteen muotoon, kun ne dippaa kuumaan teeveteen.

Eemeli kertoi uudesta scifi-seikkailutyylisestä kirjaprojektistaan, Fire Young Man!?:ista. Siinä ihmiskunta on levittäytynyt ympäri universumin, ja maapallo on jäänyt ikään kuin takapihaksi avaruuden avautuessa heille. Tarina seuraa urheita avaruuspioneereja, jotka kulkevat avaruusaluksellaan halki kosmoksen etsimässä pätkätöitä, jotta he selviäisivät ja saisivat velkansa maksettua. Vallassa on presidentti, ja avaruus on ikään kuin Amerikka, jossa galaksit ovat osavaltioita. Ihmiset toimivat ja elävät tietokoneen välityksellä. Keskustelimme virtuaaliulottuvuudesta ja sen vaaroista ja historiasta sekä ”second life” -nimisestä nykyajan ilmiöstä. Samu kertoi, että ranskalainen tai belgialainen kirjailija Simenon on opetellut tekniikan, jolla hän kirjoittaa romaanin kymmenessä päivässä, ja näin ollen tuottaa monta kymmentä kirjaa vuodessa. Nähtävästi kaikkien kirjoittajien työ ei ole pitkää ja hidasta.

Puhuimme myös Harlekiini-kirjoista joita moni pitää turhina ja tyhjänpäiväisinä, mutta joita Ida kuitenkin tunnustaa lukeneensa monta. Itse toin semppaan Anja Snellmanin Parvekejumalat, jonka sain vajaa vuosi sitten rippilahjaksi ja josta pidin silloin. Aloitin sen pari päivää sitten uudestaan. Kirja kertoo islamista ja siitä konfliktista, joka syntyy, kun islam yritetään sovittaa Suomeen ja länsimaiseen elämäntapaan. Jari Tervon tämänsyksyinen teos käsittelee samaa aihepiiriä.

Mukana oli myös uutta verta. Jenna kertoi vähän aikaa sitten lukeneensa teoksen Muumi ja vaarallinen juhannus, josta hän oppi että asia, jota vähiten odottaa, voi myös tapahtua.

Tiinalla oli esitettävänään Torey Haydenin Tiikerin lapsi. Kirja käsittelee Haydenin opetukseen tullutta älykästä 6-vuotiasta, joka ei itke, jolla on ollut perheessä paljon ongelmia ja joka on tehnyt rikoksia. Pikkuhiljaa heidän suhteensa kehittyy ja lapsi oppii taas luottamaan ihmisiin. Tiina oli ajatellut alunperin kirjan olevan sosiaalipornoa, mutta hän yllättyi positiivisesti teosta lukiessaan. Keskustelimme 4D-dokumenteista ja muista, joissa sosiaalipornon ja mielenkiintoisuuden raja on vain häilyvä, ja siitä, ovatko tositarinaan perustuvat kirjat parempia kuin täysin fiktiiviset.

Seldalla oli L.M. Montgomeryn Sara, tarinatyttö, johon hän kertoi pettyneensä kovasti. Kirjasta puuttui vanhanaikaista tenhoavuutta ja käännös oli huono. Romaani kertoo 14-vuotiaasta Sara-tytöstä, joka on ilmiömäinen tarinankertoja. Kirjasta on myös toinen osa, jolta Selda ei odota paljoa.

Kellon lähestyessä neljää Ida esitteli Kira Poutasen kirjan Rakkautta on the rocks, jota edeltää kaksi muuta kirjaa ja joka oli hänen mielestään pelkästään turha, sillä siinä ei edetty lainkaan eteenpäin. Jannella oli tuomisinaan Bo Carpelanin Alkutuuli, jossa Daniel jättää lentokentälle vaimonsa, joka lähtee yliopistoon Yhdysvaltoihin. Daniel jää kotiinsa kirjoittamaan vaimolleen päiväkirjaa. Hänen mieleensä palaa jatkuvasti lapsuus, jonka hän välillä sekoittaa nykyaikaan. Janne löysi innoituksen tähän kirjaan, koska hän pitää surrealististyyppisestä kirjallisuudesta.

Lopuksi keskustelimme erinäisistä asioista, kuten kuolemasta ja siitä, muistavatko ihmiset kuolleita läheisiään. Aiheesta löytyi yllättävästi myös huumoria.

Kirjoittanut Milla

15.9.2011 Runollista iltapäivää, runollista ilmaisua

Alkaa päivä.

Päivä on aamu,

aamu on päivä.

Opimme nauttimaan tylsästä teestä, tylsästä kuin ilmapiirin kiertymät avarassa luokassa, jossa kirjoista keskusteltiin. Naurun purskahduksia teräksisen asian päälle. Sackowin sahat purivat sotaan. Keskustelemme muhamedeista. Ville Rantaa kehutaan, hänen tekojaan pyhitetään. Kommentit kirjastosta ovat lyhyitä ja sukupuuton partaalla. Eräs oppilas työntää itseään esille, äänittää ääntään jatkuvasti, desibelit kaakossa. Kuin teräsverkot puristuisivat oikean korvani läpi, kuumina. Gogol koputtelee, muttei tule sitenkön sisään. Boksien sieämätön tuoksu antaa korkeuksiin ulottuvan hintakopion itselleen. Kuppi kallistuu ja laskeutuu. Hevihemmetti iskeytyy pöytään henkilön suusta. Kattoihin maalaamme symboleita tieteenalojen. Sehän sano s nvähän honosti että se on kuin että se tuomiokirkko on siinä samalla linjalla.

Kia aloittaa kertomisen yhdeksän metrisen maasian kielikukkasista. Kielikukat puheavat kukkaan hänen aloittaessaan. Toivottavasti te tulette onnellisiksi ja kasvatatte oikein ison jätevuoren. Yksi nauraa, muut itkevät. Päähänotot tapahtuvat englanninkielen väärällisen kääntämisen toimesta.

Iida aloittaa oman puheensa. Kyseessä on Anna-Leena Härkösen uusin teos Onnen tunti. Kirja kertoo hänen mukaansa uusioperheiden vaikeuksista. Mietitään, mitä aukkoa tulee täyttää ja minkälaisella asialla. Jokapäiväisen arjen kiusalliset tilanteet ja kolaukset eivät kirjaa lopettaneet.

Tulkinta toisesta kirjasta aloitetaan. Kirja on – mutta hetkinen, erään nuorukaisen jalka ponnahtaa spontaanisti pulpetille esiintymään, se tanssii kirjainten päällä. Tarkkaavaisuus kääntyy uudestaan kirjailijanesittelijään. Tarina on kertomus kaapista löytäjän, syöpää sairastavan poleemisen kertoman. Ihminen on menetetty aikaisemmin, mutta menetystä käsitellään toisen ihmisen kautta. Sosiaalinen olento, jonka kautta käsittely käsitellään on helposti sekoitettavien nimien luokkaan kuuluva. Surullisuuden harmaiden oksien läpi kajastaa onnellisuuden tähden säteet.

Syöksytään seuraavaan kirjan maailmaan. Puhe tuulille ja maailmanympärimatkustaminen ovat tärkeitä tukikohti, maailma, jossa viholliset hallitsevat tuulia ja sinkoittavat niitä toisiaan päin.

8.9.2011 Syysretki sarjakuvaan ja Kansalliskirjastoon

Semppa irtaantui normaaliohjelmastaan ja siirsi luunsa ja nahkansa retkelle Helsingin keskustaan. Retkikohteita oli kaksi: ensiksi tutustuimme Sanomatalossa suomalaiseen sarjakuvaan ja erityisesti Sanoman lehdissä eli Hesarissa ja Ilta-Sanomissa ilmestyneisiin sarjakuviin ja niiden historiaan. Esimerkiksi Fingerpori ja Viivi ja Wagner on monen suomalaisen joka-aamuinen tuttu. Humoristisen sarjakuvan lisäksi esimerkiksi Ilta-Sanomat on julkaissut sarjakuvamuodossa reportaasia poliisin arkisesta työstä.

Sanomatalon jälkeen jatkoimme matkaamme Kansalliskirjastoon, jossa saimme kiinnostavan opastuksen historialliseen rakennukseen ja laitokseen. Kansalliskirjasto ei ole mikä tahansa sivukirjasto, vaan kolossaallinen monumentti, jonne tallennetaan kaikki suomalaiset painotuotteet. Ei ainoastaan kirjoja ja lehtiä vaan kaikki mainoslehtiset, oppaat ja lautapelit, jotka jossakin painotalossa painetaan. Kokoelman kartuttaminen perustuu Kansalliskirjaston vapaakappaleoikeuteen.

1.9.2011 Lihan kuri ja kurjuus

Kahden viikon päästä mennään retkelle. Johonkin sarjakuvamestaan. Kahdeksas päivä. Tänään on ensimmäinen päivä. Täten tulen siihen lopputulokseen, että Samu joko on todella huono ymmärrys ajan kulusta, tai sitten hän on jonkin sortin velho. Puhuttiin sanomalehtien sarjakuvista. Haukuin Ilta-Sanomien ja Hesarin sarjakuvia, kun ajattelin Metro-lehden sarjiksia. Olen kamala ihminen ilman pelastusta.

Kialla oli kirjoja. Punainen Pyramidi, Rick Riordan. Siinä ei käsitellä kreikkalaista mytologiaa, vaan egyptiläistä. Ero on valtava. Pojan isä vapauttaa egyptiläisiä muinaisjumalia "jutusta"[sic] kuten joku idiootti ja aiheuttaa ongelmia kaikille. Anubis oli jostain syystä nuori poika, johon rakastuttiin. Tituläärinen Punainen Pyramidi on luolassa oleva rakennelma, jota pahikset yrittävät rakentaa jotta ne voisivat nousta jumalten valtiaaksi. Onko kirja hyvä? Kian mukaan joo. Nuoremmille tarkoitettu, ehkä, mutta silti hyvä.

Toinen kirja: Great and Terrible Beauty. Tunnetaan myös nimellä Kauhin ja Kauneuden Valtakunta. Viktorialaiseen aikaan perustuvassa kirjassa päähenkilön äiti onnistuu kuolemaan. Päähenkilö näkee näkyjä, yksi niistä hänen äitinsä kuolemasta. Hän löytää päiväkirjan, jossa jollain tytöllä oli myös ollut näkyjä. Tyyppi päättää aloittaa järjestön tällaisille tyypeille. Kirja on kuulemma narniamainen. Pääpahis on tyyppi nimeltä Sears. Searsit ovat harvoin hyviksiä. Kaikenlaista mustaa magiaa meneillään, satuolentoja, jotka tulivat ns. realmseistä, joka suljettiin että ne eivät voisi varastaa tyttöjä. Maailmoista mennään edespäin ja takasinpäin ja sitten ne menee ja tulee takas ja kauniit puutarhat muuttuvat rumiksi. Hyvän ja pahan kaksijako on jotenkin iso juttu. Mukana myös heitä seuraava intialainen poika toisesta järjestöstä joka tahtoo estää päätiimiä menemästä kauneuden valtakuntaan ja sitten poikaan rakastutaan ja sitten ja sitten ja sitten kirjassa nänköjään on tosi paljon sisältöä. Vaikka asiat olisivat selkeässä järjestyksessä itse kirjoissa, on todella vaikea pysyä perässä silloinkin, kun asiat selitetään järjestyksessä.

Antilla oli Unelmien Sielunmessu. Hubert Celby nuorempi. Hubert? Millainen typerä nimi on Hubert? Kirja kertoo rappioelämästä. Neljä henkilöä 70-luvulla, joiden elämiä hallitsee jokin pakkomielle. Yhdellä vanhalla, yksinäisellä on TV-sarja, johon haluaa, esimerkiksi. Poika, tyttöystävä, paras kaveri, jumittuvat huumeisiin. Poika toivoo saavansa elämänsä järjestykseen. Kirja on siis niin kuin suomalainen kirja, paitsi että kirjailija on joku tyyppi nimeltä Hubert. Antti on nyt sivulla 72. Kirjasta tehtiin elokuva, joka Samun mukaan on epämiellyttävä. Kukaan ei ollut nähnyt sitä. Kia ei edes halua katsoa sitä. Yhdyn hänen mielipiteeseensä. Kani = Panttilainaamo? Suomen kieli on ihmeellinen. Samua ihmetyttää, että 80-luvulla tehtiin kirjoja. Kuten sanoin, erittäin huono ymmärrys ajan kulusta.

SELDA! Seldalla oli huono kirja. Kotiinpalu. Laura Broke(?). Saatu Pollux-heppakerhosta. Telkkarista tuli sarja, joka on hänen mielestään parempi. Kirja kertoo hevostilasta, jolla ne parantaa ongelmahevosia kaikilla luontaistuotteilla. 15 vuotias Amy ja hänen äidistään, joka on *hevoskuiskaaja*. Amy tahtoo oppia hevoskuiskaajaksi. Humpuukkitilan omistaa Amyn vaari. Kirjan alussa Amy saa kuulla kaltoin kohdellusta lähitilan orista/oriista/oreesta, jota sitten lähdetään pelastamaan. Ne lähtee pelastamaan hevosta myrskyssä. Ne joutuu auto-onnettomuuteen, Amy murtaa kylkensä, ja hänen äitinsä kuolee. Amyn sisko tulee pitämään huolta tilasta, ja Amy jotenkin saa *hevoskuiskaaja*voimat. Amy ei kuitenkaan suostu käyttämään niitä, koska hän on NIIN surullinen. Lopuksi sitten pelätään että tila menee pilalle koska Amy ja sisko eivät voi hoitaa kaikkia hevosia mutta sitten Amy lakkaa pillittämästä ja parantaa pari hevosta ja kaikki on nyt taas fine and dandy.

Kirja on pikkulapsille kirjoitettu kirja, jolla on huono suomennos.

Tiinalla ei ollut kirjaa, mutta Idalla oli. Marttina Haagin Meidän Kotona. Haag on näyttelijä/kirjailija, ja kirja on hänen omasta elämästä kertova kirja. Siitä voisi käyttää nimeä "blogikirja". Kuulemma ihan hirveen hauska. Ei kannata lukea bussissa ellet halua joutua kiusalliseen tilanteeseen. Tiina luki kirjaa junassa, ja huomasi nauravansa vasta hetken sen jälkeen kun se tapahtui. Vastapäässä olevan naisen mielestä se oli tosi söpöä. Heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh. Itseänsä ruokkivia hihityssyklejä, jotka eivät lopu. Ellet tajua omaa parastasi, toisin kuin Tiina, älä lue kirjaa missään julkisessa paikassa. Tiina luki yhden kohdan kirjasta. Se oli hauska. Ymmärrän, miksi joku haluaisi lukea sen. Älä kuitenkaan tee sitä julkisella alueella. Älä tee sitä. Älä. Ei. ÄLÄ TEE SITÄ.

Kukaan ei ole joutunut puhelinmyymään. Tämä on hyvä juttu. Tiinan kaveri sen sijaan oli. Hänellä oli viihdyttävä anekdootti, johon en kiinnittänyt huomiota sillä minulla oli kemian uusintakoe johon minun piti yrittää lukea samalla kun tarkkaan kuuntelin hänen puhettaan ja kirjoitin. Ihminen ei voi keskittyä kolmeen asiaan samanaikaisesti kovin helposti.

Sonialla ei ollut kirjoja. Ellulla oli kirja viimeksi mukana, joten hän kertoo siitä nyt. Liha Tottelee Kuria. Miina Supinen. Tosi hyvä, humoristinen kirja. Siinä oli perhe. Siinä oli se isä oli hidasälyinen kapellimestari ja se äiti oli sisustussuunnittelija. Niillä oli kolme lasta. Tytär var- harrasti sadomasokistista seksiä, 22-vuotias. Tykkäsi rajuista otteista (IF YOU KNOW WHAT I MEAN). Poika oli 18-vuotias, ja ylipainoisena meni kuntosalille ja alkoi ottamaan steroideja. Sai kaikkia sivuoireita eikä voinut enää hallita tunteitansa. Nuorin oli päiväkodissa joka ei voinut olla pissaamatta housuihinsa kaikkialla paitsi kotona. Hän ei edes oikeasti ollut isän lapsi vaan jonkun sukelluskurssimiehen. Paljon rahaa, tosi idyllistä (muttei oikeasti) ja kaikkea sellaista. Äiti päättää pitää 50-vuotissynttärit jossa on kaikkia julkkiksia, ja sitten oli kidnappaus ja yleinen farssi tapahtui. Kaikki huusivat ja kellään ei ollut enää kivaa. Loppujen lopuksi liha ei totellut kuria, mitä ikinä sekään tarkoittaa.

Samu oli lukenut Che Guevara Moottoripäiväkirja. Che on McDonalds-vapaustaistelija, jonka kuva nähdään kaikessa lähes anarktisessa joka on kaupallistettu.

Che kiertää moottoripyörällä ympäri Amerikkaa kunnes moottoripyörä hajoaa ja sitten hän kävelee ja liftaa.

Raporttia kirjoitti Eemeli.

25.8.2011 Sinä ja minä, vastaan ja vasten

Taas on torstai-iltapäivä ja sempan aika. JEE! Ja sempan jälkeen TUTORIAISET JA MERIROSVOTEEMA. Ou jea. Ja Samu sano että sähläämme. Ja että Semppa on paha tapa. EVIL!!!! Muhaha. Miksi Elsa ei muistanut ottaa ruokaa? Semppa on ikuinen. Mutta eihän mikään ole ikuista? Jos maailma tuhoutuu, jatkuuko semppa silti sen jälkeen? Hei, noidat on jees. Ei niitä saa vainota. Tää on aikamoista mindfuckia. Ihmekkös ku Elina kirjottaa. Ja Elsa. Niimpä niin. Tulimme tänään siihen tulokseen, että demokatia on sitä että ”viisas” johtaja tekee päätökset. Eli tässä tapauksessa Samu. On kyllä erittäin kyseenalaista onko Samu viisas. Mutta viisas olikin lainausmerkeissä.

Nyt Iiida aloittaa kertomalla kirjasta, jonka hän osti Liverpoolista. Siis Englannista, Liverpoolista. Onko tässä järkeä. ON! Asiaan, kirja on siis Jenny Downham – You Against Me. Sitä ei ole julkaistu vielä suomeksi. No shit. Hyvä. Kirjassa on kuulemma sekä kauniita kuvauksia että sahanhelinää, Iidan mukaan tyypillistä Jenny Downhamia. Hahmot myös toistavat välillä itseään. Juoni meni meiltä kahdelta vähän ohi (hupsis tupsis), mutta ilmeisesti siinä seikkailevat raiskattu tyttö ja muka-kovis-poika. Mira on ostanut hyväntuoksuista (ja makuista?) teetä suoraan Saksasta. Kirsikkaa. Ihan näin välihuomautuksena. Vielä kirjasta: tragedia kääntyy rakkaustarinaksi (voi kuinka ihanaa). Kuulemma kirjan nimen voi suomentaa sinä minua vastaan, tai sinä minua vasten. Nerokasta. Jäämme odottamaan, miten se sitten suomennetaan.

Nyt siirrymme Tiinan kertomuksien pariin. Hän pitää naiskirjallisuudesta ja niille nauramisesta, vaikka niiden joukossa on hyviäkin kirjoja. Kuten esimerkiksi Himoshoppaajan sisko, jonka Tiina luki kesällä. Kirjassa tapahtuu kuulemma vähän kaikenlaista. Liikaa juonta. Aivot tilttaa. Niin kuin aina. Nyt pitää keskittyä kuuntelemaan, eikä puhumaan vaahtokarkeita niin kuin minä ja Elina tässä tehdään. Siitä huolimatta kirjan juoni meni auttamattomasti ohi.

Nyt hyppäämme Muikkuun (eli Miraan). Hän on lukenut heroinistin päiväkirjan. Se kertoo yllätys yllätys heroiininarkkarin päiväkirjamerkinnöistä ja elämänvaiheista. Antaa realistisen kuvan (Really...?) heroinistin elämästä. Tietokone sekoaa. Siis meillä. Teillä vai meillä? (; Nyt Samu selaa intohimoisesti näpit syyhyten Mira ”Muikun” kirjaa. Ja viittaa Mötley Crue´hun ja Hanoi Rocksiin sekä puhuu glamourista. Hyvin jännää.

SEURAAVA UHRI. Antti. Antilla ei ole kirjaa. Ja hän on kakkonen. Ei muuta. Kuitti. Piste. Over. Se siitä. Caput. Finito. Samaan kappaleeseen Janne esittelee itsensä ja luettelee listan kirjoja, joita on lukenut kesän aikana. Lista on niin pitkä ettemme kirjoita sitä ylös (ja toisaalta olemme vähän hitaita). Halutessanne voitte etsiä Jannen käsiinne koulun käytävältä ja kysyä häneltä tarkemmin tästä listasta. Sitten hän puhuu lyhyesti kirjasta nimeltä Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa. Kirjailijan nimi jää pimentoon samoin kuin tapahtumat. Nimestä voi varmaan päätellä paljon. Ainakin toivottavasti. Ja Samu vaan puhuu. Kaikki muut on alistuneet olemaan hiljaa. Nyt päästiin Jari Tervoon. Meni ohi miksi. Mutta eikös siihen mieheen jotenkin kummasti aina eksytä.

Nyt äänessä on Elias. Hän on lukenut Pussikaljaromaanin. Ja ilmeisesti muitakin. Näin lyhyesti ja ytimekkäästi. Toinen tämänkertainen kirjoittajamme eli Elina esittelee samaan hengenvetoon itsesnsä ja puhuu vaihto-oppilaspuolivuotisestaan Espanjassa. Elina selittää tietokoneista ja härdelleistä ja liitutauluista. Liitutauluja oli kuulemma Espanjan koulussa. Siis niitä vanhoja perinteisiä liitutauluja. Täällä vaan joka luokkaan on ruuvattu noi ikävät ja tylsän väriset tussitaulut. Asiasta toiseen, Elina vietti viisi kuukatta Espanjassa muttei kuulemma Espanjaa oikein osannut. Se mitä tuosta puheesta jäi mieleen oli se, että Elina kävi kuvisen ja etiikan tunneilla ja koulussa oli leppoisa tunnelma. Nyt Elina häipyy kuvioista tutor-hommia varten.On siinäkin mulla kaveri. Jätti mut yksin tänne kirjottamaan. Ja nyt kaikki olettaa et mä esittelisin itseni. Kauheat paineet nyt... Samulta ei löydy edes nahkapiiskaa! Taas näin välihuomautuksena. Mistäköhän tuokin tuli esille?

Nyt Jens puhuu kirjasta josta en jaksa kirjoitaa koska me ollaan Elinan kanssa kirjoitettu jo A4 verran tätä taideteosta. Mutta se on varmasti erittäin mielenkiintoinen. Taaskin voitte ottaa Jensiin omatoimisesti yhteyttä ja ksyä häneltä asiasta.

Sonja puhuu seuraavaksi kirjasta jonka on kirjoittanut Johanna Spydi ja se on nimeltään Pikku Heidi. Se on kuulemma Sonjan ensimmäinen oma kirja. Kirjan päähenkilö eli Heidi on orpo ja ilmeisesti sillä on eläimiä. Samu rupeaa puhumaan saduista ja orvoista. Orvot on jänniä. Ja sadut ei ole realistisia. Sitten Iida puhuu auktoriteeteistä tai siis että ilman niistä on vapaa eli tässä tapauksessa ilman vanhempia. Ja muuta jännää.

Sitten pääsee ääneen Selda, joka on ostanut murteella kirjoitetun runokirjan, jonka kirjoitti muistaakseni Heli Laaksonen. Seldan mukaan kirjan murre on aivan mahtava. Sitten jotain perrinnöstä, merimiesarkuista, sanoista ja synonyymeista ennen kuin vieressä istuva Tiina lukee kirjan takakannesta söpön runon. Minulla ei ole tarpeeksi vikkeliä sormia sen kirjoittamiseen enkä suoraan sanottuna edes ehdi oikein kuunnella sitä. Sitten luetaan toinenkin kirjan runo, joka taas menee ohi korvien niin kuin ilmeisesti kaikki tänään. Sitten ihan randomisti käytävältä kuuluu poliisisireenin ääni, kun ilmeisesti meidän tutorit valmistautuu tutoriaisiin. Tai jos ääni ei ole meidän tutorit niin sitten olen hämmentynyt.

JA PILLIT PUSSIIIN TÄLTÄ KERRALTA!!! NÄHDÄÄN!

Raporttia kirjoitti abi-Mira

18.8.2011 Vuoden ensimmäistä

Tunsin isoa mielihyvää kun erittäin hitaan ja kivuliaan kesän jälkeen sain taas mahdollisuuden iki-ihanaan Semppaan. Vaikka itsekin olin uusi kurssilainen, tunnistin uudet naamat keskuudessamme.

Uudet ykköset olivat tulleet joukkoomme, näin heidän silmissään kiillon – he olivat innoissaan lukiosta ja kaikkesta siihen liittyvästä [citation needed]. Varmasti tämä oli syy minkä takia he olivatkin täällä. Toivottavaa toki olisi, että nämä uudet söpöt jäisivät seuraamme.

Semppa alkoi Kian lukuhistorian avaamisella, hän kertoi tykkäävänsä potterista! Esittely kierros selvästi meni johonki kummalliseen epäkello suuntaan. Kian jälkeen esittely vuoro siirtyi Joelille, Joel epäroi kovasti puhuessaan ja lopetti puhevuoronsa nopeasti. Miettien mitä kirjotin menetin hetkeksi tajun mitä ihmiset puhuvat. Ainoa kätkeytymä ajatuksiini oli kun Tuomas huusi Napoleon lohikäärmeen selässä. Sain taas otteen todellisuudesta kun Niina kertoi olevansa kirjastoseikkailija, onkohan hän katsonut Indiana Jonesit? Niina kuitenkin lopetti puheenvuoronsa harmitellen ettei ole saanut hirveesti kirjoitettua. Mira teki shokkipaljastuksen Sarastuksesta, joka on koulun oma lehti. Lukiolaiset kirjoittavat lehteen artikkeleita ja saavat tästä kurssin, Miran mukaan kaikkia tarvitaan. Sarastus-lehti oli jo 1900-luvun alussa perustettu lehti, joka on nyt pitimpään yhteen mittaan julkaistu. Sarastus itsessään on vaikea mutta antoisa projekti, sen sisältöön opettajat ei juurikaan vaikuta, jonka takia se on myöskin on hyvää harjoittelua oman tekstin luomiseen ja sen julkaisemiseen, ja opettajien haukkumiseen.

Löytyisikö Eemelistä pelastus? Eemeli kertoi tykkäävänsä scifista, silti sanoi että hän ei tykkää synkästä kirjallisuudesta (eikö scifi ole synkkää?) Eemelin puheenvuoron alku oli hämmästyksellisesti osakseen erittäin vaisu. Kuin nurkan takaa hän veti kortin hihastaan, hän kertoi kirjaprojektinsa nimen Fire young man. Kaikki hullaantuivat ja mahtavat aplodit kaikuivat ympäri colossiumia. (it´s an analogy, stupid. [also quite possibly didn´t happen.])

Ykkös-Milla sai puheenvuoron, hän kertoi tykkäävänsä pottereista, Kia isona Potter-fanina oli aktiivisena keskusteluna mukana. Pottermania jatkuu kun ykköset eivät näköjään tiedä mistään muusta. Vuorossa on Vilma joka vakuuttelee siitä huolimatta lukemansa muitakin kirjoja, mutta ei mene yksityiskohtiin. Minerva ei mainitse Pottereita, mutta ei kyllä mitään muutakaan. Sonja kertoo pitävänsä fantasiakirjallisuudesta, mutta Pottereista ei päästä vieläkään.

Mutta nyt Pottereista päästään Mary Sue-vampyyreihin. Tosiaan, Twilight-kortti on vedetty! Kukaan ei tietenkään myönnä pitävänsä niistä, mutta sen sijaan koko viikon shokeeraavin paljastus on tullut ilmi: oma rehtorimme on lukenut sen ja pitänyt siitä (gasp!). Joel puhuu ”debaateista”, ja Jenna kertoo lukevansa kauhukirjallisuutta ja nuorten elämään sijoittuvaa kirjallisuutta (ero on häilyvä). Tämän myötä on jotakin toivoa siitä, että ensi viikolla on mukana ykkösiä jotka eivät kanniskele Potteria kainalossaan. Vilma numero kaksi pitää synkistelevästä kirjallisuudesta, joka ehkä tai ehkä ei kuvastaa hänen angstista persoonallisuuttaan. Markus ei lue kirjoja, vaan Aku Ankkoja! Markus on rehti mies, ehkä oikea miesten mies. Aku Ankasta kehkeytyikin hieno keskustelu tämän edukationaalisesta [sic] potentiaalista. Kia taas pääsi vauhtiin ja kertoi että tykkää Nero Corneliuksesta jossa on kissa. Ja me kaikki elettiin onnellisina loppuun asti. Loppu. Kia voitti äänekkyyspisteet.

Written by

Joel ja Teemu Inc.

ÄS TEE TEE.

LEARN TO BEATBOX, KIDS.

IT´S COOL. Bumtsika bumtsika bum. Bumtsibum.