Opiskelijoiden kokemuksia kirjallisuuslinjasta

En osannut vielä ala-asteelle siirtyessä lukea, ja ensimmäisten luokkien aikana kirjainten yhdistely lauseiksi vaikutti tylsältä hommalta ja aapiskukon ja aapiskanan väliset tavutus-sessiot vajaamieliseltä ajanhukalta. Äidin minulle lainaamat lastenkirjat tarjosivat merkityksettömiä juonia ja hölmöjä hahmoja (kuten ”elävän taikinan” seikkailuissa), joten lukeminen ei todellakaan ollut minun juttuni.

Sitten kolmannella luokalla tapahtui Potter ja kaikki muuttui. Äkkiä minulla oli halu paitsi lukea myös kirjoittaa. Lukuharrastus nuorena tarkoitti muun muassa mielenkiintoa vampyyreihin ennen kuin niistä ”Houkutuksen” myötä tuli kimaltelevia emoja, itse emotionaaliseksi heittäytymistä Ronjan palatessa isänsä luo Astrid Lindgrenin kirjassa ”Ronja Ryövärintytär”, ja K-18-sävyiseen materiaaliin tutustumista, sillä vielä toistaiseksi kirjoihin eivät ikäluokituksia laativat osastot ole koskeneet ja kaikki on vapaasti ulottuvilla kaikille kiinnostuneille.

Lukiossa sitten kirjallisuuslinjalle meneminen tuntui luontevalta. Vielä nykyäänkin uudet tuttavat ihmettelevät kun kerron, ettei meille määrätty mitään lukemista vaan kaikki pyöri opiskelijoiden omien valintojen painolla. Vapaamuotoisuus toimi hyvin, tulihan muilla äidinkielen kursseilla pakosti luettua jotain vähemmän mielenkiintoista ja tylsää (omalla kohdallani tätä edusti Haanpään ”Korpisotaa”).

Kirjallisuuden harrastaminen on avannut minulle uusia ajattelumaailmoja, tarjonnut eskapismin mahdollisuuden, pitkällä tähtäimellä varmasti auttanut minua ilmaisemaan itseäni paremmin kielellisesti ja siten suoriutumaan lukion kirjallisista aineista hyvin arvosanoin, ja lisäksi se on tarjonnut yliopiston yleisen kirjallisuustieteen opintojen muodossa alan, johon todella haluan sitoutua. Vaikka ei rakentaisi elämäänsä minun laillani täysien kirjahyllyjen, antikvariaattikoluamisten ja öisten äänikirjojen kuuntelemisen maailmaan, Jörn Donnerin sanoin ”Lukeminen kannattaa aina.”

Jade

Jade kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2009 ja aloitti samana syksynä kirjallisuuden opiskelun Helsingin yliopistossa.

Kirjallisuus on aina merkinnyt minulle paljon. Sinällään ironista, koska minulla kesti kauan oppia lukemaan. Sen jälkeen minulle kuitenkin aukesi aivan uusi ja ihmeellinen maailma. Valitettavasti se maailma on välillä vaikea jakaa muiden kanssa. Kirjojen herättämien tunteiden kanssa jää usein yksin. Se oli yksi syy siihen miksi päädyin aikanani kirjallisuuslinjalle. Halusin tavata ihmisiä, jotka olisivat päässeet osaksi tuosta samasta maailmasta. Nähneet saman kuin minä.

Ehkä tämä tarina selittää asian parhaiten: 13-vuotiaana pääsin haastattelemaan erästä lempikirjailijaani käymäni journalismikurssin yhteydessä. Sattumalta myös koulussa piti tehdä haastattelu äidinkielen tunnille, joten esittelin kirjailijahaastatteluni luokan edessä. Olin hirveän innoissani ja ylpeä, mutta sitten seurasi pettymys. Kukaan ei tuntenut kyseistä kirjailijaa. Ei KUKAAN, vaikka hän on hyvin tunnettu. He eivät pystyneet jakamaan iloani. Se masensi. Vuosia myöhemmin kerroin tästä haastattelusta uusille ystävilleni tässä lukiossa ja kaikki tunsivat hänet. He olivat lukeneet hänen kirjojaan jo yläasteikäisinä ja pitäneet niistä. He olivat vaikuttuneita ja kysyivät millaista oli tavata hänet. Sillä hetkellä tiesin olevani oikeassa paikassa. Eikä tämä tunne ole vielä näiden neljän vuoden aikana kadonnut minnekään.

Ida

Ida on valmistumassa ylioppilaaksi keväällä 2012 ja on lähdössä Englantiin opiskelemaan luovaa kirjoittamista.

Kun opiskelin Uuden yhteiskoulun kirjallisuuslinjalla, en vielä tajunnut, kuinka suuri hyöty ja ennen kaikkea ilo siitä minulle tulevaisuudessa olisi. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta ja ahmin luovan kirjoittamisen ja tekstianalyysin sekä tekstitaidon kursseja, jotka olivat hyvin antoisia osaavien ja innostuneiden (lue: innostavien) opettajien ansiosta. Kursseilla käsitykseni kirjoittamisesta ja teksteistä laajeni, henkireikäni avartui.

Sittemmin olen todennut todeksi kliseisenä pitämäni väittämän, jonka mukaan ei voi kirjoittaa ellei lue. Oma kuvakieleni kävi kuihtumaan lukemattomuuteni takia, ja niin runoni kuin novellinikin pyörivät pitkään samoissa teemoissa. Lukemisen lisääminen on auttanut ongelmaan.

Siispä sanon teille, nykyiset ja tulevat huikkalaiset: hyödyntäkää sitä intoa, taitoa ja kiinnostuneisuutta jota teillä on. Nähkää toiset opiskelijat ja opettajat voimavarana omaan kehittymiseen ja ilon löytämiseen, älkää pelottavana uhkana, kuten minä. Menkää ulos, siellä on kirkas maailma!